|
Aurinkotuotteet

Aurinko – ihon pahin vihollinen
AURINKO TEKEE MEIDÄT ILOISIKSI JA ONNELLISIKSI
Me pohjoisen asukkaat rakastamme aurinkoa, mutta ihomme ei! Auringonsäteet saavat ihon menettämään kimmoisuutensa, ja iholle ilmaantuu ryppyjä ennen aikojaan. Ultraviolettisäteilyä esiintyy myös aivan tavallisena talvipäivänä, jona aurinkoa ei juuri näy. Siksi on tärkeää käyttää päivävoidetta, jossa on aurinkosuojakerroin (SK). Kaikissa Exuviancen päivävoiteissa ja pohjustusvoiteissa on suojakerroin 15. Tästä suojakertoimesta huolimatta rusketut, mutta palamisen riski pienenee huomattavasti. Jos olemme järkeviä, emme aseta ihoamme alttiiksi voimakkaalle auringonvalolle. Monet meistä haluavat kuitenkin näyttää ruskettuneilta ja terveiltä. Se on mahdollista myös paljon helpommalla ja viisaammalla tavalla, ilman auringon apua. Esimerkiksi Exuviance-pohjustusvoiteen tai itseruskettavan Self Tanner -voiteen avulla.
|